Vuoden 2014 satoa

Nyt se on sitten tapahtunut: olen asunut ensimmäistä kertaa vuosiin koko vuoden yhdessä osoitteessa! Kestämistä siinä on ollut. Viime vuonna näihin aikoihin minulla oli päällä stressi, jota pahensi huomattavasti uudet äänekkäät naapurit. Talo ei ollut aiemminkaan ollut mitenkään erityisen hiljainen, mutta lapsiperhe yläkertaan betonihirviössä, jossa ei ole äänieristystä mihinkään suuntaan… no, se vain ei ollut hyvästä. Vuoden 2014 ansioihin lukeutuukin se, että pystyin pääsemään irti metelin pahentamasta stressikierteestä.

Työn puolesta vuosi on mennyt myös ihan hyvin. Varsinkin alkuvuosi oli makoisa, koska sain suht vapaasti ja oma-aloitteisesti toteuttaa parannuksia. Vaikken voikaan esittää mitään absoluuttista faktaa työni hedelmistä, niin tiedän niiden osaltaan vaikuttaneen siihen, että työpaikalla menee edelleen hyvin, ellei nyt jopa erinomaisesti.

Vuoden jäljempi puolisko taas on ollut hankalampi. Tuotteliaisuus on ollut hyvin vaihtelevaa ja tiimielo ei ole ollut niin sujuvaa kuin mitä sen olisi pitänyt olla. Pääprojekti on kuitenkin edennyt tavoitteeseensa ja ensi vuonna pitäisi adoptoida ja ottaa haltuun toinen. Siinä on tiedossa haasteita. Olen tarkoituksella pysytellyt tästä toisesta projektista mahdollisimman irti, mutta alkavana vuonna en voi enää väistää sitä.

Muutoin nämä pienet vastoinkäymiset ovat olleet ihan hyväksi, koska ne ovat pakottaneet miettimään työtäni muultakin kuin vain koodin kannalta ja samalla näkemys koodin rakenteisiin on syventynyt. Itsetunto on päässyt kohentumaan entisestään ja on ihan hieno fiilis, kun tuntee oman osaamisen rajat ja pystyy olemaan päämäärätietoinen.

Liiallisen vehnänsyönnin haittavaikutusten havaitseminen on ollut tämän vuoden isoimpia juttuja. Syksyllä minulta vapautui hetkellisesti hirveä määrä aivokapasiteettia ja energiaa, kun mahdollisesti hyvinkin pitkäaikainen tulehdustila kropastani helpotti. Valitettavasti seurauksena oli liian pitkä vireystila aamusta iltaan, joka johti yökukkumiseen, joka taas johti loppuvuodeksi huonompaan energiatasoon. Ensi vuoden tavoitteisiin kuuluukin päästä koko vuodeksi kiinni tasaiseen unirytmiin. Se jos mikä olisi hienoa!

Kontu on herännyt uuteen kukoistukseen. Sain vihdoin korjattua yli kolme vuotta sitten tekemäni virheet ja olen onnistunut löytämään aiempaa parempia ratkaisuja. Tässä on toki myös auttanut aiempaa parempi tulotaso, koska olen voinut käyttää rahaa korjaamaan asioita, joihin muutoin olisin joutunut käyttämään valtavasti omaa aikaani. Muutoksien seurauksena Kontu että Kontuwiki ovat vilkastuneet huomattavasti. Tavoite on jatkaa samalla linjalla ensi vuonna; en todellakaan aio tyytyä siihen, että marras- ja joulukuu ovat olleet hyviä!

Tulen muuttamaan vuoden ensimmäisellä puoliskolla, se on vissi. Nykyinen asunto on aivan liian kaukana työpaikalta, se on aivan liian heikkolaatuinen hintaansa nähden ja pitäähän se tyttöystävän kanssa joskus muuttaa yhteenkin. Keväällä tulee jo viisi vuotta täyteen. Aika on kulunut tässä mielessä verrattain vikkelästi, mutta toisaalta elämäni on näiden viiden vuoden aikana muuttunut ihan kokonaan. Viisi vuotta sitten olin viimeksi työttömänä; seuraavaa kertaa ei välttämättä tämän elämän aikana enää tule.