Saton kämpässä Kontulassa

Kaksi vuotta sitten minulla oli tarve muuttaa Helsinkiin. Olin saanut töitä omalta kutsumusalalta ja päivittäinen työmatka Hyvinkäältä ei hirveämmin houkutellut pitkäaikaisena ratkaisuna. Siihen matkailuun kun menee reilu kolme tuntia päivästä, jolloin omaa aikaa ei jää oikeastaan ollenkaan. Päivästä tulee sellaista herää, mene töihin, ole töissä, palaa töistä, syö, kliksuttele hetki sosiaalista mediaa ja unille -rumbaa.

Hyvinkäällä asuin kämppiksen kanssa, joka oli myös saanut töitä Helsingistä. Olimme vuokralla 900 eurolla pääkadun varrella tilavassa kolmiossa, oman saunan ja ison pesutilan kera. Naapurit olivat varsin rauhallisia ja oikeastaan ainut läpikuuluva asia oli yläkerran naapurin kuntolaite. Vaikka asunto olikin hyvä ja bussilla pääsi suoraan ulko-oven edestä matkaan ja takaisin, niin houkutus karsia työmatkan kestoa on suuri. Joten etsimme kämppiksen kanssa kokonsa puolesta samankaltaisen asunnon.

Hyppy tuntemattomaan

Muutettuani vanhemmilta vuosia aiemmin omilleni olin aina päätynyt asumaan yksityisellä vuokranantajalla. Nämä henkilöt olivat olleet varsin kirjavaa sakkia, joista osan tapasin ja toisia en. Ensimmäinen oli vain asunnonomistaja, joka hoiti kaiken vuokranvälitysfirman kautta ja asui kaukana muualla. Toinen oli pariskunta, jonka elämä pyöri asuntojen remppailussa ja rakentelussa. Kolmas oli talonperijä, jolle se että vuokraamisesta sai tuloja oli tärkein peruste vuokrata. Asui yläkerrassani ja unohteli säännöllisesti koiransa yksin sinne haukkumaan; eipä sitä vuokralaisena kauheasti kehtaa alkaa valittelemaan! Neljäs taas oli saanut perinnön ja muuttanut Ameriikkoihin asumaan ja antoi tuttunsa hoitaa käytännön asiat.

Nämä kaikki ovat kuitenkin olleet parempia vuokranantajia kuin Sato.

Satolla on monet puitteet kunnossa. Ulospäin he näyttäytyvät verrattain hyveellisenä firmana ja markkinointi puskuttaa koettaen luoda myönteistä kiiltokuvaa firmasta. Taloista näytetään Oikotiellä ja muissa palveluissa kaunista aurinkoista yliväritettyä kuvaa ja mainitaan mm. se, että Kontula on mainettaan parempi asuinalue.

Jos näin on, niin ei se ainakaan käytännön asumisessa toteudu. Asukasvalinta kun pohjautuu ilmeisimminkin ainoastaan siihen, kuka kykenee maksamaan. Nykyään tilanne on kääntynyt siihen, että vähävaraiset suomalaiset ovat alkaneet virrata pois Helsingistä kovan hintatason vuoksi. Asuntoihin muuttaa tilalle lähinnä maahanmuuttajia perheineen. Näin on käynyt myös tässä talossa, jossa vajaan pari vuotta olen asunut: minun ja kämppikseni muutto oli enemmän poikkeus kuin sääntö.

Netistä löytyy jokusen vuoden takaa valittelua siitä, kuinka kyseisen talon vuokrataso nousi yllättäen hirveästi noin vuoden 2012 paikkeilla. Hinnat ovat myös jatkaneet nousuaan. Puolen vuoden asumisen jälkeen hinta nousi melkein eurolla per neliö. Tämän vuoden alussa hinta nousi vähän maltillisemmin, mutta silti useammalla kympillä. Vaivaisessa 1½ vuodessa kk-hinta oli jo 100 € korkeampi kuin muuttaessa. Tämä on järkyttävä korotustahti.

Millaista asumista?

Asuminen alkoi verrattain rauhallisesti. Välillä oli viikonloppuna biletystä, mutta se ei ehtinyt mennä ensimmäisten kuukausien aikana överiksi. Jossakin kohtaa talo kuitenkin alkoi osoittaa nurjia puoliaan: joku naapuri soitatti musiikkia aivan julmettoman kovalla. Sitten myös yläkerran naapurini ilmeisesti vaihtui ja sinne muutti lapsiperhe. Viiden kuukauden asumisen jälkeen elo on ollut vähemmän rauhaisaa.

Tässä kohtaa täytyy muistuttaa, että kun kyse on Kontulasta, niin kyse on myös 60- ja 70-lukujen taitteen betonikerrostaloista. Niitä on remontoitu, mutta pinnat ovat silti verrattain laaduttomia. Ehkä lähinnä keittiö on jostakin kotoisin, sieltä kun on vaihdettu kaikki pinnat. Arvosana asunnon laadulle on ”kohtalainen”. Pahinta on kuitenkin se, ettei talon isoimmalle perusongelmalle eli äänieristyksen puutteelle ole tehty mitään.

Naapuri käy suihkussa. Kuulen.

Naapurin muksu leikkii palikoilla. Kuulen.

Kaukaisen asunnon vauva itkee. Kuulen.

Naapuri käy paskalla. Kuulen.

Ja vessassa kuulee ylimalkaisesti kaiken, mitä talossa tapahtuu.

Reppukäytävän alakerran ovessa ja seinillä on menossa varmaan jo neljäs lappu, jossa koetetaan muistuttaa yörauhasta. Pyhien ja viikonloppujen aikaan on turha toivoa, että tätä haluttaisiin noudattaa. Lapsiperheet eivät myöskään osaa hoitaa lapsiaan niin, että olisivat ajoissa unilla. Jonkin tason läpikuuluvaa möykkää jatkuu usein keskiyöhön asti. Suomalainen paperilappubyrokratia, joka sanelee säännöt, ei uppoa kovinkaan tehokkaasti kohdeyleisöönsä. Talon rakenteet eivät myöskään auta asiaa.

Ja tästä pitää maksaa yli 1200 euroa kuussa (lisää 50 € per vuosi tämän artikkelin kirjoitushetkestä).

Poismuuttamisen ”riemu”

Koska en ole vielä ehtinyt kärsiä asumisestani Satolla riittävästi, niin edelliset kaksi viikkoa ovat olleet alkuvuoden hieman rauhaisamman jakson jälkeen taas verrattain kamalia. Näin esimerkin vuoksi pääsiäisen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä jatkui jossakin asunnossa juhlinta minkään keskeyttämättä aamuneljän hujakoille saakka.  Saattoi jatkua pidempäänkin, tuo on suurinpiirtein aika jolloin kykenin nukahtamaan. Säännöllisempi ongelma on kuitenkin ollut lähes päivittäin hurisevahko laite, jonka käyttöajat ovat vaihdelleet suurinpiirtein kello 17 ja 3 välillä. Joskus kestää pitkään, joskus vain pienen hetken. Lisää esimerkkejä siitä, että talojen äänieristykselle tarttis tehrä jottain.

Muuttoon liittyvät häslingit eivät kuitenkaan ole Saton mielestä riittäviä vuokralaisille. Saton sopimuksena on myös oletuksena kohta, että poismuuttava vuokralainen esittelee asunnon seuraavalle. Siis mitä ihmettä? Tämän tason asunnosta? NÄILLÄ HINNOILLA? Jos en olisi niin kiehumispisteessä tästä asiasta, niin nauraisin vitsille.

Kaksi ensimmäistä soittoa olen jo saanut, joissa on yritetty sopia aikaa. En tule suostumaan mihinkään. Olen myöhään töissä ja haluan viimeiset viikonloput käyttää johonkin ihan muuhun kuin asunnon näyttämiseen ventovieraille. Molemmat soittajat ovat myös olleet *rumpujen pärinää* maahanmuuttajataustaisia.

Mutta tekeekö Sato itse pahaa?

Sato itsessään ei ole ollut suoraan tekijänä siinä, että asumiseni on ollut sitä tasoa mitä se nyt on ollut. Saton työntekijät hoitavat asiansa, asiakaspalvelu toimii vaikkakin päivien viiveellä, kierrätyksen ja roskahuollon asiat pyörivät asukkaiden jatkuvasta perseilystä huolimatta (viime viikolla joku oli vienyt roskisten viereen mm. juoksumaton).

Varsinaiset ongelmat syntyvät Saton linjauksista. Tavoista remontoida talot ja oikaista tiedettyjen ongelmien korjaamisessa. Hinnoittelu on myös päin honkia: ei tämän tason asunnosta pitäisi joutua maksamaan näin vietävän paljon. Vastaavan tason ja sijainnin asunto maksaisi missä tahansa muualla Suomessa puolet nykyisestä.

Saton uusimpia ratkaisuyrityksiä edullisten asunnon tarjontoihin on tehdä 15 neliön koirankoppeja Vantaalle, jotka maksavat 500 €. Sellaista sosiaalista asumista, jossa on isot yhteiset tilat. Mutta 15 neliötä ja Vantaalla. 500 €. Taas varmasti yli kaksinkertainen hinta! Tämä hinta on kuitenkin päätetty sen perusteella, että tutkimuksessa havaittiin 500 euron olevan usein se kipuraja.

Isoin ongelma on kuitenkin se, että Sato ja muut vastaavat toimijat eivät tee pääkaupunkiseudulle riittävästi vuokra-asuntoja. Niitä tehdään todennäköisesti aivan tarkoituksella liian vähän, jotta hintataso nousee. En kommentoi sitä, mitä tällä mahdollisesti halutaan ajaa takaa. Seuraukset ovat kuitenkin selvät.

Oli miten oli, niin rahaa ainakin virtsaa Saton laariin ja kaikki muu toiminta tuntuu enemminkin näennäiseltä kulissinpidolta. En kyllä olisi koskaan muuttanut Saton kämppään, jos olisin pystynyt etukäteen selvittämään Helsingissä asumisen todellisen luonteen. Hyvä puoli on kuitenkin se, että nyt tiedän kristallinkirkkaasti, mitä asunnolta haluan. Että ei niin pahaa etteikö jotain hyvää, sano.