Aihearkisto: Politiikka

Tervetuloa vastuuttomuusyhteiskuntaan!

Hesari tietää kertoa, että pakkomielteinen halvalla ostamisen kulttuuri vaivaa suomalaisia.

Kyllä nyt taas nousi vastuullisuus esille kun pitkään kasvaneilla katteilla toimineet S- ja K-ryhmä joutuivat terveen kilpailun takia laskemaan hintojaan markkinaosuuksien pelossa. Syntyi hintakilpailu. Pitää laskea katetta. Halvat hinnat on in. Halvalla ostaminen on in.

Toisin kuin Hesarin artikkeli väittää, emme suinkaan ole pienessä talousnotkahduksessa. Menemme nyt käytännössä seitsemättä vuotta talouden taantumassa, joka on alkanut tuntua yhä useammilla. Tähän hätään saamme syytöksiä Lidlin suuntaan ja vetoapua kuoleville Anttilalle ja Stockmannille, jotka eivät ole löytäneet keinoa iskeä verkkokauppoja vastaan. Tai siis, eivät oikeastaan edes yritä, koska netAnttila ja Stockmannin verkkokauppa ovat niin hirvittävän huonoja, että kilpailijat nauravat niille. Eivät toki julkisesti, koska se olisi epäkohteliasta ja pahaksi bisnekselle.

Continue reading

Hiljaisia projekteja

Näiden kotisivujeni päivittäminen on aina vähän työn ja tuskan takana. En ole oikein koskaan tyytyväinen sivuilla olevaan sisältöön ja olen kokeillut hieman kaikenlaista, eikä mikään ole tuntunut sopivalta. Eniten tähän taitaa ehkä vaikuttaa se, että heilahtelen elämäntilanteessani aina asiasta toiseen ja eri asiat ovat eri aikoina tärkeitä, ja sivut pääsevät heijastelemaan kulloistakin elämäntilannetta hieman liikaakin. Esimerkiksi viime vuosien laiskat ulkoasut ovat olleet suoraa seurausta siitä, että olen pompannut työelämään – ja kaiken lisäksi sellaiseen työhön, jossa on aika pitkälle se ja sama millaiset kotisivuni ovat.

Samaan aikaan elän kuitenkin edelleen jatkuvaa muutosta. Olen persoona, joka uusiutuu tämän tästä. Oikeastaan ainoat pysyvät asiat ovat juuri tähän uusiutumiseen liittyviä: jatkuvaa pientä viisastumista, tiedon kerryttämistä, taitojen laajentamista… mutta niin laajalla skaalalla, etten kuitenkaan missään aivan järkyttäväksi ammattilaiseksi tai asiantuntijaksi muutu. Tai sitten tulen asiantuntijaksi alueilla, jotka eivät ole kovinkaan olennaisia (kuten vaikkapa Civilization V:n lokalisointiongelmissa).

Politiikka on ollut yksi uusi asia elämässäni, joka on noin vuoden ajan kutkuttanut aiempaa enemmän. Vaikka ratkaisujen puolella en olekaan edennyt vielä kovin pitkälle (minun pitäisi tuntea poliittinen järjestelmä ja tilanne paljon nykyistä paremmin), niin olen terävöittänyt ja muodostanut joitakin mielipiteitä. Toisaalta tämä on pitkälle ihan omaksi huviksi: olen aivan yhtä huono verkostoituja kuin aiemminkin. En ole verkostoitunut oikeastaan mitenkään edes joissakin toisissa asioissa, joissa olen hyvä. Tämmöisiä ovat vaikka ohjelmointi ja nettisivujen teko. Minut kyllä enemmän tai vähemmän tunnetaan Ohjelmointiputkassa, mutta en voi sanoa, että olisin edes tuttavan tasolla kenenkään kanssa.

Sopeutuminen muutoksiin

Viimeisen kuukauden ajan elämäni on alkanut osoittaa taas tarvetta isommalle muutokselle. Kämppikseni on saanut töitä Helsingistä, mikä on myös nostanut hänen halujaan muuttaa sinne. Tyttöystäväni asuu myöskin Helsingissä, eikä ole muuttamassa pois. Tosin hänellä on vielä tavoitteena päästä asumaan omilleen joksikin aikaa, joten yhteinen asunto ei tule kysymykseen. Vaihtoehtoja on siis kolme: ”pakottaa” kämppis jatkamaan nykyisessä asunnossa vielä vuoden tai edes puolikkaan lisää, etsiä yksiö Hyvinkäältä, tai työllistää itsensä Helsingistä ja muuttaa sinne jahka nykyisen asunnon vuokrasopimus raukeaa.

Olen käynyt jo yhdessä työhaastattelussa, joka meni vielä jokseenkin penkin alle. Kokemusta on liian vähän ja toisaalta en tiennyt ennen haastattelua, miten asennoitua. En odottanut työhaastattelukutsua, koska kirjoitin hakemukseni hieman kieli poskessa enkä ollut tutustunut kovin tarkasti yritykseen. Helsinkiin työllistyminen kuitenkin lähestulkoon pakottaa minut etsimään paremmin palkattua työtä. Nousu varastonhoitajan ammatista on kuitenkin aika raskas ja työmarkkinakilpailu on varsin raakaa. Ohjelmoijista on kuulemma pulaa, mutta ei ilmeisesti niin paljon pulaa, että kukaan haluaisi riskeerata henkilöä, joka ei ole opiskellut alaa virallisten papereiden edestä. Toki työnäytteeni ovat myös varsin olemattomat.

Olen siitä negatiivisessa kierteessä, että opiskelua varten tarvitsisin rahaa (laina ei ole periaatteesta vaihtoehto), rahaa varten tarvitsisin paremmin palkatun työn, paremmin palkattua työtä varten minun tarvitsisi opiskella.

Suurin ongelma on kuitenkin se, että tämmöinen epävarmuustekijä stressaa minua. En ole kovin hyvä reagoimaan suuriin kertamuutoksiin elämässä, samalla tavoin kun olen erittäin varovainen mitä tulee uusiin ihmisiin. Isoin jarru on se, että innostumiseni elämän muutokseen ei riitä ylittämään tätä epävarmuutta ja haluani kontrolloituun ja verkkaiseen etenemiseen elämässä.

Siispä pohdin jatkossa erilaisia tapoja tienata rahaa muiden keinojen avulla.

Fortum tulee kansallistaa

Kesällä Norjassa oli merkittävästi veden ylituotantoa. Sähkön hinta painui todella edulliseksi kaikkialla Pohjoismaissa, paitsi Suomessa. Miksikö? Koska verkon siirtokapasiteetti ei riittänyt.

Parisen viikkoa sitten Fortum paukautti kestoasiakkailleen tiedon, että sähkön hinta nousee 14%.

Fortum ei aja asiakkaidensa etua, vaan pörssiyhtiönä maksimoi voittojaan. Fortum tulisi kansallistaa, jotta johto ei pyrkisi kasvattamaan voittoja, vaan tuottamaan suomalaisille edullista sähköä. Kansallistetun yhtiön ensimmäinen toimi olisi varmistaa, että siirtokapasiteetti Norjasta ja Ruotsista on varmasti riittävä. On täysin järjetöntä, että yrityksen tuloksentavoittelun vuoksi asiakkaat saavat maksaa järkyttäviä hinnankorotuksia.

Terveisin asiakas, jolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla Fortumin asiakas.

Hyvinkään keskusta ei toimi

Hyvinkää on käsittääkseni jo pidempään pitänyt itseään pyöräilijän kaupunkina. Minusta tämä on aikamoista hölynpölyä. Tilanne on toki paljon parempi kuin viimeksi Riihimäellä pyöräillessäni, mutta Hyvinkäällä erityisesti olennainen keskusta-alue ei ole pyöräilijän kannalta sujuva.

Suurimman ongelman aiheuttaa autoilijoillekin hankalat risteykset. McDonaldsin kohdilla oleva silta – risteys – T-risteys – T-risteys – silta on erityisen hieno esimerkki siitä, kuinka liikennejärjestely voi olla päin mäntyä. Lähes jokainen autoilija stressaa kyseistä sumppua ja tahtoo siitä vaan lävitse mahdollisimman nopeasti. Pyöräilijänä täytyy välillä enemmän harkita kävelijän roolia, jotta saisi lainmukaisen etuajo-oikeuden autoon nähden, mutta useimmiten edes joku autoilija sentään väistää, jottei tarvitse ihan joka kerta jäädä kuppaamaan ja odottelemaan, että pääsisi ylitse.

Tämä on kuitenkin vielä varsin pientä verrattuna siihen, mitä jotkut autoilijat tekevät pyöräilijöiden nyt selvästi punaisella merkityllä pyörätiekaistaleella Uudenmaankadun reunassa. Nimittäin ruuhka-aikoihin on päivittäin tilanne, että pyöräilijöiden kaista on täynnä autoja. Ei, ne eivät käytä kaistaa varsinaisesti ajamiseen, vaan jonottaakseen parkkipaikkaa. Ensinnäkin on aivan käsittämätöntä, että pyöräilijöiden kaistan toisella puolella on ylipäätänsä parkkipaikka. Tähän lisäksi on kuitenkin vieläkin käsittämättömämpää, että autoilijoilla on niin hätä saada nimenomaan keskustasta parkkipaikka, että sitä sitten vaikka jonotetaan kolmen auton letkana. Pyörätiellä.

Muihin Hyvinkään ongelmiin lukeutuu se, että pyöräteiden osuudet jalankäytävien vieressä eivät ole saumattomia. Tällä tarkoitan sitä, että kun autoilijoiden ajorata alkaa, on reunassa töyssy. Tämä pakottaa toki hidastamaan vauhtia, mutta se on myös aivan turhaa rasitusta renkaille. Ei autoilijoillekaan heivata tämän tästä 5 cm korokkeita suojateiden reunalle.

Oma ehdotukseni Hyvinkään keskustan ongelmien korjaamiseen on muuttaa McDonaldsin edustalla oleva risteys liikenneympyräksi ja pyhittää Uudenmaankatu Kirjavatolpan risteykseen asti pelkästään busseille ja takseille. Jotta epäselvyyksiä asiasta ei olisi, voisi linja-autoaseman edustalla oleva tienpätkä olla yksikaistainen (toisinsanoen taksit ja linja-autot voisivat kulkea siitä lävitse ja pyörähdellä vapaasti ympäri linja-autoaseman kautta). Muutoin Uudenmaankadun voisi suunnitella palvelemaan kokonaan kävelijöitä ja pyöräilijöitä. Autoliikenne taas voisi kulkea Hyvinkäänkatua ja Seittemänmiehenkatua myöten.

Kolmasosakansan presidentti

Sauli tahtoo tehdä hyvää nuorille. Sauli haluaa, että nuoret lakkaisivat olemasta ”syrjäytyneitä” ja ottaisivat osaa elämään positiivisella ja reippaalla asenteella. Siispä Sauli perusti työryhmän, jolla ei ole kampanjan sisällöstä päätellen hajuakaan syrjäytettyjen nuorten arjesta. Lopputuloksena on neuvoja, jotka kuuluvat ehkä enemminkin Positiivarit Oy:n piiriin, mutta jotka yritetään tuoda sellaisten ihmisten nokan eteen, joilla ei ole mahdollisuuksia, itsetuntoa tai kykyä nousta moisien neuvojen tasolle. Lopputuloksena ne ovat sanahelinää, joilla kettuillaan päin naamaa. Lisäksi julkistetun sivuston sensuuri on varsin vahvaa. Annetuista neuvoista ei millään muotoa ole hyödyllistä sisältöä työttömyydessä, masennuksessa ja toimeentulon umpikujassa eläville nuorille.

Oikeastaan Suomen tämänhetkinen erityinen ongelma eivät ole nuoret, toisin kuin yleisesti tuodaan esille. Nuoret vain ovat näkyvin puheenaihe, joka on bongattu tilastojen perusteella ja asialle haluttaisiin tehdä jotain, koska se ei näytä hyvältä Suomen julkisuuskuvassa. Ihmiset eivät halua, että Suomi nähtäisiin Japanin tavoin maana, jossa nuoret eivät voi hyvin. Nuorten ongelmien vyyhti on hyvin moniulotteinen. Taustalla on nykyään yhteiskunnan ajama tilanne, jossa nuoret ajetaan usein mahdollisimman nopeasti elämään omilleen. Ihmisten halutaan olevan yksilöitä ja tekevän omat päätöksensä. Nämä yhteiskunnan ehdot asettavat yksilölle tiettyjä tarpeita, kuten mm. oman asunnon. Näihin tarpeisiin ei kuitenkaan yhteiskunta ole enää toviin vastannut riittävällä voimalla: sen sijaan asuntojen hinnat ovat (yhä edelleen) kuplassa, jolloin nuorilla ei ole mahdollisuuksia ainakaan asunnon ostamiseen, ja toisaalta vuokra-asuntojen tuotanto on tyrehtynyt pääkaupunkiseudulla lähes tyystin. Vuokra-asuntojen määrän ennemminkin huvetessa kuin kasvaessa tarjonta pysyy kapeana, ja näinpä myös vuokrien hinnat on saatu kuplaan. Vuokra-asumisen ei todellakaan tarvitsisi olla sillä tasolla, jolla se nykyisin on – varsinkaan Helsingissä.

Nuorilla on vaikea löytää itselleen pysyvää, vakinaista työpaikkaa. Tämä on hälyyttävä ongelma. Joko nuoria pyöritetään työharjoittelupaikasta toiseen lyhyissä pätkissä – tekemässä ilmaistyötä ilman motivaatiota – tai tarjotaan vain lyhytkestoista määräaikaista työtä, joka ei anna mahdollisuutta sitoutua. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa nuoret eivät tunne työelämää tai sen sääntöjä, eivätkä myöskään tiedä oikeuksiaan pitääkseen niistä kiinni. Se jos mikä on suuri ongelma! Periaatteessa työasioista tietämätön nuori on todella helposti hyväksikäytettävissä. Kaikki työnantajat eivät suinkaan ole vastuullisia.

Työttömyys kokoaikaisena että osa-aikaisena on ikävä umpikuja, ja jos pakoonpääsyä tilanteelle ei näe, johtaa se aika kovalla todennäköisyydellä masennukseen, mikäli tukiverkkoa ei ole. Ja tukiverkot ovat nykyään heikossa nuorilla, joille kyllä yhteiskunta on tovin aikaa valmis maksamaan päivärahaa, mutta läheisiä ihmisiä on vaikea saada yksin eläessä. Masennuskierteessä olevat nuoret ovat erittäin hankalassa tilanteessa, varsinkin kun kokoomusvetoinen tehostamispolitiikka on jo nyt vienyt terveyskeskukset kokoaikaiselle minimimiehitykselle, jotta yksityisillä lääkäriasemilla riittäisi asiakkaita.

Sitten lopuksi oman neuvoni pariin. Nuorten paras lääke vaikuttaa on äänestäminen. Valitettavasti puolueista on vaikea valita hyvää vaihtoehtoa. Pääsääntöisesti voisin kuitenkin kehottaa välttämään neljää suurinta puoluetta. Kokoomus haluaa vain kasvattaa tuloeroja, Keskusta ei osaa enää päättää mitä edustaa kun eivät uskalla täysillä puhaltaa kaupunkitaajamien ulkopuolista Suomea, SDP lupaa muttei oikein kykene pitämään lupauksiaan (erään johtavan henkilön ei olisi myöskään kannattanut käydä tietyissä korkeapoliittisissa bileissä, joille oli täydellinen mediapimento) ja Perussuomalaiset uhoavat, ähisevät ja kyseenalaistavat minkä populistisuudeltaan ehtivät, ja eivät sitten uskalla ottaa vastuuta.

Lopuista vaihtoehdoista käteen jäävät Vasemmistoliitto ja Vihreät. Näistä erityisesti Vihreät kärsivät siitä, että ovat liian älykkäitä omaksi haitaksi asti, eivätkä oikein saa pelattua julkispoliittisia kortteja oikein. Olisi hienoa, jos näiden puolueiden nuoremman polven ehdokkaille annettaisiin puhdas pöytä – etenkin kun heidän joukostaan löytyvät juuri nämä ”syrjäytyneiden” nuorten edustajat.

Jyrän alle jäänyttä tekstiä

Julkaisin tämän alunperin Facebookissa Niksejä syrjäytymisen ehkäisemiseen -yhteisössä, mutta se jäi siellä muun kommenttitulvan alle. Siispä julkaisen sen nyt uudelleen blogissani hetimiten. (Päivitys: suora linkki tekstiini Facebookissa.)

Minusta on hienoa, että tämänkaltaisia yhteisöjä ja asioita nostetaan ihmisten toimesta esille. Arhinmäen saama huomio mediassa on ollut naurettavaa, samoin tämä Niinistön hyvin teennäisen oloinen syrjäytymisen ehkäisy.

Näin henkilökohtaisesti minulla oli pitkään vaikeuksia tuossa 00-luvulla saada oman elämän alusta kiinni ja suurimpana yksittäisenä syynä voi pitää yhteiskunnan tilaa ja toimia: 90-luvun jäljiltä olivat tehostamis- ja tehokkuusasiat edelleen trendiä ja kasvoin aikana, jolloin moiset vaatimukset asetettiin oletuksena nokan eteen, että hyväksy tämä ja siirry työelämään. Mutta eihän minulla ollut hajuakaan siitä, millaista edes normaali työelämä olisi.

Datanomiksi valmistumisen jälkeen vedin läpi masennusvuosia, en mennyt tuhlaamaan yhteiskunnan rahaa vetäytymällä psykiatrille tms. vaan selvitin ongelmat omillani – ja tähän ei oikeasti pysty kauhean moni, minä vain olen tarpeeksi iso jästipää sen suhteen, että omillani pitää selvitä. Tein sitten reilut viisi vuotta sitten riskihypyn vanhempien luota asumaan tänne etelään työn perässä. Ensimmäisestä työpaikasta ei tullut lopulta mitään ja työttömyyttä tuli vielä muutamia kuukausia lisää. Sosiaalista elämää oikean elämän puolella ei ollut.

Lopulta onnistuin löytämään työpaikan, jossa sain huomata, että minulla riitti niin fyysisiä kuin henkisiä kykyjä selvästi ylitse monien muiden tason. En yleensä vaatimattomana miehenä tuo tätä asiaa näin esille, mutta se on kuitenkin fakta. Muunmuassa tämän seikan huomaaminen on auttanut minua huomaamaan, että minussa itsessäni ei ole ollut yhtään mitään vikaa. Vain yhteiskunnalta saamissani yleiskuvassa ja odotuksissa. Olen ollut masentunut ja paskassa jamassa täysin turhaan.

Vielä viime vuonna toimin töissä ajoittain ylitehokkaasti antaen itsestäni enemmän kuin mitä oli tarve. Tänä vuonna tunnen vihdoinkin löytäneeni sen kultaisen keskitien, jossa saan työhommat tehtyä ja silti jää energiaa myös omalle ajalle olla kiinnostunut ja tehdä niitä asioita, joista pidän.

Elämänkokemusta ei saa, jos ei ole ympärillä toisia ihmisiä. Työelämässä tämä on mahdollista. Yksin asumaan pakotettuna työttömänä yksiössä netin varassa roikkuen se ei onnistu. Palkka nykytyössäni on surkea ja hädintuskin jää käteen enemmän kuin mitä työttömänä työnhakijana (varsinkaan verrattuna vanhempien luona asumiseen!), mutta muiden, erilaisten ihmisten läsnäolo työpaikalla kyllä korvaa reippaasti sen rahan niukkuuden.